Sivu 10 |
sivu 10 uutiset Kahvihetki Keskuspuistossa LIIKEKAUPUNGIN Ihminen on arvokas minikosmos V Kirkkoherra Harri Henttisen mielestä ihmisten pitäisi uskaltaa kohdata itsensä ja toisensa aidosti. Perinteiset sukupuoliroolit ja niiden toteuttaminen eivät takaa ihmiselle onnellista elämää. n olin Kerra telussa, t kko-o en jääkie hdin kesk ä l tä n i mutta ka mieles s o k ollut pois, ssa ei a m eä. hom n järk mitää esilahden kirkkoherran työt huhtikuussa aloittanut Harri Henttinen elää tällä hetkellä punaista kautta. Punainen väri on hänelle rakkauden, elämän, toiminnan ja sitoutumisen väri. Sitä edelsi vaaleanpunaisen värin kausi, joka merkitsi lapsen kaltaista hassuttelua, keveyttä ja huumoria. Värit ovat aina olleet Henttiselle hyvin tärkeitä, samoin estetiikka, alkaen puutarhan kukista meikkaamiseen ja silkkihuiveihin. Perinteisestä miesten maailmasta Henttinen ei saa mitään irti. Ehkäpä testosteronitasoni vain on poikkeuksellisen alhainen, Henttinen virnuilee. Kerran olin jääkiekko-ottelussa, mutta lähdin kesken pois, koska mielestäni hommassa ei ollut mitään järkeä, hän jatkaa. Henttinen on joutunut miettimään omaa identiteettiään miehenä paljon. Koulukiusattu poika tykkäsi hyppiä hyppynarulla tyttöjen kanssa, inhosi jalkapalloa, ei kiroillut eikä uhonnut. Muiden poikien oli vaikea hyväksyä tätä ja Henttisestä tulikin koulukiusattu. Halveksin itseäni ja olin kiusaajille tämän vuoksi helppo uhri. Olin oravanpyörässä, jossa joka päivä kysyin muilta, millainen minun tänään pitäisi olla, jotta te hyväksyisitte minut, Henttinen muistelee. Nykyisin Henttinen on sinut itsensä kanssa ja tämä näkyy myös ulospäin. Hän on suosittu henkilö omassa seurakunnassaan ja suhtautuu kriittisesti jo annettuihin normeihin olla mies tai nainen. Miehenä ja naisena olemisen mallit ovat pitkälti kulttuurisidonnaisia. Meillä on tietyt mittapuut ja määreet, joiden kautta määrittelemme esimerkiksi miehen. Jos mies on taiteilija tai esimerkiksi artesaani, on hyväksyttyä, että hän on taivaanrannanmaalari ja haaveilija. Jos hän sen sijaan on vaikkapa tehtaassa töissä ja tykkää esteettisistä asioista, kuten kukista, hänet koetaan jotenkin oudoksi ja pelottavaksi, Henttinen pohtii. Pelko johtuu Henttisen mukaan länsimaisen ihmisen loputtomasta halusta kategorisoida ja luokitella ihmisiä. Sellaiset ihmiset, jotka eivät oikein sovi mihinkään luokkaan, herättävät ahdistusta. Henttinen on kuitenkin pahoillaan niiden ihmisten puolesta, jotka eivät uskalla katsoa itseään peiliin ja käydä rehellistä vuoropuhelua itsensä kanssa. Pahimmassa tapauksessa ihmisen elämä määritellään kokonaan ulkoapäin ja hän tyytyy toteuttamaan omaa, ennalta annettua rooliaan yhteiskunnassa. Jopa ihmisen työ saattaa olla määräytynyt vanhempien tai suvun kautta, Henttinen hämmästelee. Miesten kohdalla haluaisinkin ennen kaikkea laajentaa sitä tapaa, jolla mies voi olla olemassa yhteiskunnassamme. Jokainen ihminen on kuin kokonainen maailmankaikkeus, jota ei viime kädessä voi määritellä. Erityisesti Henttistä harmittaa suomalaisten miesten tapa käyttää alkoholia. Usein miehet myös puhuvat ryyppäämisestä keskenään. Viina tuntuu liittyvän kaikkiin tapahtumiin ja jo se kertoo jotakin miehenä olemisen vaihtoehdoista nykypäivänä, Henttinen pohtii. Toisaalta Henttinen on huomannut, että miehet puhuvat paljon omista lapsistaan myös kaveriporukassa. Kenties perhe-elämä on kaivattua vastapainoa miesten muuten suorituskeskeiselle elämälle. Tehtävänä peilinä oleminen ja vierellä kulkeminen Omassa työssään pappina Henttinen toivoo pystyvänsä olemaan ennen kaikkea peilinä ja rinnalla kulkijana ihmisille, jotka ovat myrskyn silmässä. Hän uskoo vahvasti siihen, että ihminen itse löytää ratkaisut sisältään, eikä hän kaipaa ulkoa tulevia kaavamaisia ratkaisukeinoja. Jokainen ihminen on korvaamaton ja täysin ainutlaatuinen ja täällä länsimaissa meillä on mahdollisuus elää täysin yksilöllistä elämää verrattuna esimerkiksi aasialaiseen elämään, Henttinen sanoo. Yksilöllinen elämä ja yksilöllisyys eivät kuitenkaan merkitse itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua. Asia on juuri päinvastoin. Itsekkään ihmisen maailmaan ei mahdu toisia ihmisiä. Hän kokee muut uhkana itselleen ja ihmissuhteilla on vain välinearvoa. Myös media on osaltaan syyllistynyt tällaiseen ihmisten hyväksikäyttämiseen ja lietsonut välineajattelua. Henttisen mukaan on syntynyt heittoefekti, jossa lehdistö heittelee syyllisen päälle kiviä, minkä ehtii. Samaan aikaan lehdistö on olevinaan puhdas pulmunen, jolla on oikeus tehdä näin, Henttinen kritisoi. Se, jonka päälle lokaa on heitetty, ei kuitenkaan välttämättä koskaan saa mainettaan takaisin. Media ei koskaan pyydä anteeksi eikä pahoittele, vaikka se olisi ollut levittämässä täysin perättömiä väitteitä ja juoruja ihmisistä. Muistutankin usein myös rippileireillä olevia nuoria siitä, että negatiivisilla puheilla voi tuhota paljon ja satuttaa syvästi. ANNIKA ERONEN
Page 1
Page 2
Page 3
Page 4
Page 5
Page 6
Page 7
Page 8
Page 9
Page 10
Page 11
Page 12
Page 13
Page 14
Page 15
Page 16
|
|
|
Miksi näet tämän sivun?
Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.
Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.
|
 |
Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään
Flash Player versiota 7.
Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä. |
|