Sivu 13

uutiset LIIKEKAUPUNGIN sivu 13 Nykyihmisen kunto kestää kuusi tuntia toimistotyötä Pieni kaaos ei ole pahitteeksi auhti kiihtyy ja uusia keksintöjä syntyy. Mitä tämä tarkoittaa yksilön ja työyhteisön näkökulmasta? ­ Muutokset herättävät horroksesta, koska ihminen hyytyy helposti "mukavuustasolleen" Työyhteisön näkökulmasta kaaos tuottaa uusia ratkaisuja ja toiminnan muotoja, Ideaparkin työhyvinvointipäivänä luennoinut professori Marja-Liisa Manka sanoi. Pieni kaaos pakottaa liikkeelle ja auttaa selviytymään muuttuvassa ympäristössä. Aktiivisuus, muutos ja oppiminen ovat Mankan mukaan aivojen bodausta. Meillä on miljardeja hermosoluja, mutta elämäntavat ja asenteet vaikuttavat liitoskohtien määrään. Ihminen tähystää maailmaa oman suodattimensa läpi. Näemme, mitä haluamme, mutta missä on totuus? ­ Odotukset vaikuttavat tulkintaamme. Ne voivat jopa muuttaa havaittavaa kohdetta. Epäselvä tieto tulkitaan odotusten mukaan, Manka totesi. Arkiajatteluun kuuluu myös yleistäminen, kuten ajatus siitä, että naiset ilmaisevat tunteensa ja miehet ovat asiakeskeisiä. Meillä on tapana etsiä samankaltaisuuksia ja siksi arvioimme helposti itsemme kaltaisia myönteisemmin kuin erilaisia. Ja vähäinenkin negatiivinen tieto jostain ihmisestä voi vaikuttaa siten, että emme pidä hänestä lainkaan. Manka kehotti jokaista tutkimaan uskomuksiaan. Asiat, joihin kiinnitämme huomiota, kasvavat. ­ Kiinnitä huomiota omiin odotuksiisi. Ovatko ne positiivisia vai negatiivisia. Keskustele ja yritä etsiä sokeat pisteesi. Se, mikä ärsyttää ja pelottaa, voi olla antoisa kehittämisen kohde, Manka sanoi. V Tunteet vievät harhapoluille Tunteet vievät ihmisen helposti harhapoluille, ja siksi tunteita on pohdittava ja omia haitallisia tunteita seurattava. Kielteisiin ajatuskulkuihin palaaminen kerta kerran jälkeen kuluttaa voimia. ­ Toisten tunteiden tajuaminen on olennaista. Älä lakaise tunteita maton alle, vaan opettele puhumaan niistä. Manka kannusti kaikkia opettelemaan myönteisyyttä. Omia vahvuuksia kannattaa etsiä ja toisaalta pienentää kielteisten kokemusten merkitystä oppimalla niistä. ­ Ajattele, mikä tuottaa iloa ja tee sitä. Älä arvostele suorituksiasi ja vertaile niitä muihin. Anna itsellesi anteeksi, olet riittävän hyvä. Kielteiseen tunteeseen kannattaa tarttua heti sen ilmaannuttua ja miettiä, mitkä tosiasiat tukevat sitä ja mitkä ovat vastaan. Jos joudut ristiriitatilanteeseen, yritä muuttaa tilannetta, pienentää ristiriitaa tai poistaa aiheuttaja. ­ Mikäli et voi nostaa kissaa pöydälle, yritä muuttaa omaa tulkintaasi. Jos et voi muuta, yritä lievittää oireita, kohenna omia voimavarojasi ja edistä tilanteessa jaksamistasi. Elämässä kannattaa hakea tasapainoa työn, harrastusten, perheen, ystävien ja oman kehittymisen kesken. Jokainen tarvitsee myös riittävän määrän hyvää unta. ­ Väsyneenä tarkkaavaisuus huononee, muisti heikkenee ja impulsiivisuus kasvaa. Unen aikana opitaan uudet asiat ja taidot, Marja-Liisa Manka muistutti. H uono kunto on suurempi riskitekijä kuin tupakka tai ylipaino. Näin totesi Ideaparkin työhyvinvointipäivänä luennoinut Suomen Urheiluopiston testauspäällikkö Matti Heikkilä yhdysvaltalaiseen tutkimukseen viitaten. Valtaosa väestöstä on heikossa kunnossa. Heikkilän mukaan nykyihmisen keskimääräinen kunto kestää kuuden tunnin toimistotyön päivässä. ­ Kaksi tuntia päivässä syödään terveys-, jaksamisja osaamispääomaa. Milloin vaikutukset näkyvät kansantaloudessa ja Suomen kilpailukyvyssä? Onko meillä varaa tällaiseen? Heikkilä kyseli. Vastaus on selvä: ei ole. Huono kunto näkyy jo nyt sairaspoissaoloina. Tosiasia on sekin, että terveydenhuolto ei tällä menolla tulevina vuosina pysty hoitamaan elämäntapojensa vuoksi sairastuvaa väkeä. 2,1 miljoonaa suomalaista liikkuu terveyden kannalta liian vähän. 1,2 miljoonaa harrastaa liikuntaa riittävästi ja 880 000 harrastaa sitä kovasti. Liikakiloissa keikumme kärkisijoilla länsimaissa. Vyötärön ympärys ylittää raja-arvot 70 prosentilla väestä. Erityinen huolenaihe on nuorten keskipainon nousu. ­ Mihin on kadonnut ponnistamisen ilo, väsymisen riemu, nääntymisen autuus ja palautumisen hurma, Heikkilä ihmetteli. Hän kannusti kaikkia kuntoilun pariin. Paino putoaa ja kunto nousee oikealla ohjelmalla. ­ Pitää oppia rakastamaan hikeä, Heikkilä kiteytti. KARI PUSA Budget Sportin Harri Merta ja Suomen Urheiluopiston Matti Heikkilä ovat vanhoja tuttuja. Heikkilä kävi katsomassa, millaista suksikalustoa on tarjolla. ­ Murtomaahiihto on erinomainen kuntolaji. Suosittelen kaikille, testauspäällikkö Heikkilä sanoi.

Section 1

Page 1
Page 2
Page 3
Page 4
Page 5
Page 6
Page 7
Page 8
Page 9
Page 10
Page 11
Page 12
Page 13
Page 14
Page 15
Page 16
Page 17
Page 18
Page 19
Page 20
Page 21
Page 22
Page 23
Page 24

Miksi näet tämän sivun?

Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.

Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.

Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään
Flash Player versiota 7.


Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä.
© Copyright 2004-2006 Mederra Oy